Innovatiivinen toimintaympäristö
Silta kansainvälisille markkinoille
Teknologiakeskus Iin Micropolis on innovatiivisten yritysten kohtauspaikka. Se perustettiin vuonna 1997 mikroelektroniikan osaamisen ympärille. Teknologiakeskuksessa on puhdas-, tuotanto- ja toimistotiloja yritysten vaativaan käyttöön.
Iin Micropolis toimii aktiivisesti Pohjois-Suomen hitech-yritysten, erikoisesti mikro- ja nano -aloihin kuuluvien toimijoiden, kansainvälisten yhteyksien rakentajana. Voimaa markkinointiin kansainvälisesti on haettu esimerkiksi IVAM -mikroteknologiajärjestöltä, jonka jäsen kehittämisyhtiö Iin Micropolis Oy on.
Micropolis Oy toteuttaa pohjoissuomalaista mikro- ja nanoteknologian klusteria osana Oulun seudun osaamiskeskusohjelmaa. Yhtiö osallistuu myös ilmatoimialan, erityisesti ilmapäästöihin keskittyvän yritystoiminnan vahvistamiseen Oulun seudulla. Micropolis on myös mukana erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä kehittämishankkeissa ja -ohjelmissa.
Micropoliksessa on pörinää
Innovatiivisuutta on selvitetty: Oulun yliopiston maantieteen laitoksen toimesta tehdyssä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin muun muassa, mitä lisäarvoa vuokralaiset saavat sijoittuessaan Micropolikseen. Pro gradu -tutkielman tulosten mukaan tiedonkulku toimii Micropoliksessa erittäin hyvin, myös yhteisön henki sai hyvät arviot; 85 % vastaajista oli sitä mieltä, että Micropoliksen sisäinen ilmapiiri on innovatiivinen. Verkostoitumiseen oltiin niin ikään tyytyväisiä, mikä vahvistaa yhteistyön tarvetta myös jatkossa.
Yritykset, korkeakoulumaailma ja julkiset kehittäjätahot ovat toimineet yhteistyössä Micropoliksen koko toiminnan ajan.







