Uusia kehityspanoksia ja kontakteja tarjolla

30.12.2009

Iin Micropolis Oy avaa pohjoissuomalaisille yrityksille ovia kansainvälisille markkinoille.

Vienti vaatii työtä ja pitkäjänteisyyttä

Yleinen tieto on, että alati muuttuvilla markkinoilla pienet ja keskisuuret yritykset joutuvat etsimään jatkuvasti uusia markkinoita ja uusia asiakkaita. Messuille osallistuminen ei riitä, tarvitaan muitakin aktiivisia kansainvälistymistoimia.

”Meillä on kolme tärkeää pointtia. Messut ja seminaarit, EU-rahoitusohjelmat ja kolmanneksi yritysten omat kansainvälistä kilpailukykyä nostattavat kehittämishankkeet, joihin voimme olla mukana tukirahoitusta järjestämässä”, projektipäällikkö Antti Tauriainen pelkistää.

Iin Micropolis Oy:n tavoitteena on tukea uuden osaamisen syntymistä ja sen hyödyntämistä yritystoiminnassa erityisesti mikro-, nano- ja ympäristöteknologiassa. Edellä mainitut toimialat ovat puhtaimmillaan sellaisia alueita, jotka toimivat kansainvälisillä markkinoilla.

Iin Micropoliksessa yritysten kansainvälistymistä edesautetaan hankeresursseilla, osallistumalla aktiivisesti kansainvälisten verkostojen toimintaan, rakentamalla yhteistyötä korkeakoulujen ja tuotekehitystä tekevien tahojen kanssa, aktivoimalla yrityksiä osallistumaan kansainvälisille messuille ja informoimalla yrityksiä EU-ohjelmien mahdollisuuksista.

Hyvää EU-ohjelmissa EU-projektikoordinaattori Teija Kekosen mukaan on se, että pääsemme kilpailemaan tasavertaisesti muiden eurooppalaisten yritysten kanssa jaossa olevasta EU-rahasta. EU-ohjelmissa kun ei ole kysymyksessä rakennerahastojen (EAKR ja ESR) kautta saatavat resurssit, jotka kukin EU-maa kotiuttaa Euroopan unionista omassa kotimaassaan eri organisaatioiden kautta jaettavaksi.

Apua tarjolla EU-hakemusten tekoon

Suorat EU-hakemukset jätetään Euroopan komissiolle. Teija Kekonen kertoo, että Iin Micropolis Oy hakee omien eurooppalaisten verkostojen ja kehittäjätahojen kautta myös valmiita hankeaihioita, joihin pk-yritykset haluavat osallistua.

Tavoitteena on Kekosen mukaan saada tälle alueelle enemmän yrityksiä hyödyntävää EU-rahaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jotta suomalaiset yritykset pärjäävät kansainvälisillä markkinoilla. Yleisesti tiedetään, että myös EU haluaa lisää pk-yrityksiä mukaan erilaisiin ohjelmiin, jotka vahvistavat Euroopan unionin asemaa globaaleilla markkinoilla.

Kaupanteko on yrityksille elinehto

”Myynnillähän firma elää”, Antti Tauriainen sanoo. Kokemusta myyntiponnisteluista on karttunutkin: Messumatkoja Tauriainen on tehnyt noin 20. Antti Tauriainen toteaa, että yhteisille messumatkoille on osallistunut yli 10 eri yritystä.

”Messut ovat tärkeä osa uuden markkina-alueen kartoitusta ja yrittäjien tarpeiden ehdoilla tätä työtä on tehtävä”, toteaa Tauriainen. Kekonen ja Tauriainen keräävät yrittäjien toiveet jalkautumalla yrityksiin ja keskustelemalla yrittäjien kanssa heidän suunnitelmistaan.

”Tapaamisten aikana selvitetään, mitä yritykset haluavat ja sen perusteella voimme suunnata toimintaamme yrityksia tukeviin toimiin”, Kekonen ja Tauriainen selvittävät.

”Yhteiset myyntimatkat ovat hyödyllisiä. Kun yritykset ovat mukana pystyttämässä yhteistä messuosastoa ja viettävät aikaa yhdessä, niin jo se avaa ovia uusille yhteistyömuodoille. Kansainväliset markkinointiponnistelut täten tuovat lisäeväitä myös kansalliseen toimintaan”, Tauriainen listaa lisää yhteistoiminnan hyötyjä.

Lisäarvo on todellista

”Erilaiset EU-ohjelmat ja verkostot tuovat oman panoksensa pk-yritysten uusasiakashankintaan ja myyntiin joko suoraan tai välillisesti”, Teija Kekonen ja Antti Tauriainen lisäävät.

EU-ohjelmissa mukana oleminen jo sinänsä on kansainvälistä puuhaa, Kekonen täsmentää. Kaikki ohjelmiin kuuluvat hankkeet ovat sellaisia, että niihin osallistuu vaatimusten mukaisesti vähintään kolme eri EU-maan toimijaa.

”Kokemus on osoittanut, että yli puolet pk-yrityksistä ei ole tietoinen EU-ohjelmien tuomista mahdollisuuksista”, Teija Kekonen tietää kertoa ja lisää, että aluksi jaoimme tietoa, nyt on aktivointityön tuloksena tehty kahdeksan EU-hakemusta, joissa osassa on alueen pk-yrityksiä mukana.

Kekonen ja Tauriainen toeavat ykskantaan, että yrityksillä täytyy olla halu ja tarve toimia kansainvälisillä markkinoilla. ”Meidän tekemä työ ja osaaminen kyllä antavat hyvän avun ja lisän pk-yritysten kansainvälistymiseen ja viennin kasvuun.”

”Yritys voi tietenkin tehdä kaiken itsekin, mutta resursseja ei monissakaan pk-yrityksissä tähän hommaan ole. Toimintamme antaa erittäin hyvän alustan kasvattaa kansainvälisillä markkinoilla tarvittavaa osaamista”, Tauriainen ja Kekonen vakuuttavat.

LISÄTIETOJA:
EU-projektikoordinaattori Teija Kekonen, p. 040 538 8262
projektipäällikkö Antti Tauriainen, p. 044 556 5822

Katso myös...

Micropolis toteuttaa myös valtakunnalliseen osaamiskeskusohjelmaan kuuluvaa mikro- ja nanoteknologian klusteria Oulun seudulla.