Micropolis kansainvälinen verkottuja
26.03.2009
Yhteistyö Romanian ICT-yritysten ja Oulun seudun kanssa etenee
Noin vuosi sitten, eli toukokuussa 2008 Iin Micropolis oli mukana järjestämässä eurooppalaisen opto-mikro-nano -verkostoitumishankkeen myötävaikutuksella vierailua romanialaisille kehittäjä- ja yritystahoille Ouluun. Yhteistyö etenee ja Iin Micropoliksen ohjelmajohtaja Jouko Strand luennoi Romanian ICT-yritysten klusterointia käynnistävässä seminaarissa Bukarestissa ensi viikon alussa.
Maaliskuun 30 ja 31 päivinä pidettävän seminaarin ”Towards world Class-Clusters in Romania” rahoittaja International Trade Centre on YK:n ja kansainvälisen kauppajärjestön WTO:n alainen toimija. ITC:n tavoitteena on auttaa erikoisesti kehittyvien maiden PKT-yritysten pääsyä kansainvälisen kaupan piiriin tukemalla yrityksiä, kauppajärjestöjä ja poliittisia päätöksentekijöitä niiden toimintojen kehittymisessä. Seminaarin romanialainen organisoija on ARIES, Romanian Association for Electronic and Software Industries.
Seminaarissa työistunnot pitävät englantilaisen The Technology Partnership plc:n edustaja Cambridgestä, Micropoliksen Jouko Strand teemana Innovatiiviset klusterit hitec-yritysten kehitystyökaluina ja kolmannen työistunnon pitää ”Europes Super Salesman” Market Scoping Internationalista. Suomalaisten osuutta seminaarissa vahvistaa Nokian ICT-alan hankinnan ammattilainen, tällä kertaa tosin Saksasta. Nokia on käynnistänyt matkapuhelintehtaan Romanian Unkarin-puoleisella rajalla Cluj-Napocassa, ja mm. siellä ICT-aloihin kuuluvan klusterin käynnistäminen on ilmeistä.
Viime vuoden toukokuussa Ariesin järjestämä ICT -alan yritysdelegaatio vieraili Espoossa ja Oulussa. Bukarestin seminaarin yhteydessä tullaan keskustelemaan ensi syksyksi suunnitellusta oululaisen yritysryhmän vastavierailusta Romaniaan. Suunnitellulle vierailulle on löydettävä sellainen sisältö, että oululaisia yrityksiä ja tutkimuslaitoksia saadaan riittävä määrä mukaan.
Hanke on osaltaan jatkumoa keväällä 2008 päättyneelle EU:n hankkeelle OMNI-NET (opto-mikro-nano, europpalainen metaklusteri), jossa rakennettiin eurooppalaisten verkostojen yhteistyötä ja kannustettiin uusien EU-maiden yritysten järjestäytymistä verkostoiksi.
Micropolis toimii aktiivisesti Pohjois-Suomen hitec-yritysten, erikoisesti mikro/nano -aloihin kuuluvien yritysten kansainvälisten yhteyksien rakentamiseksi.
LISÄTIETOJA:
ohjelmajohtaja Jouko Strand, p. 040 546 4045

