Innovatiivinen toimintaympäristö

Vain 25 minuuttia Oulusta

Iin Micropolis on teknologiakeskus Iissä noin 25 minuutin ajomatkan päässä Oulusta. Keskittymä perustettiin mikroelektroniikka-alan yritysten osaamisen ympärille 90-luvun loppupuolella. Sittemmin teknologiakeskukseen on sijoittunut muunlaistakin yritystoimintaa ja erilaisia palvelualojen yrityksiä ja toimijoita.

Fyysisesti Micropolis koostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta, joista ensimmäinen valmistui lokakuussa 1997. Teknologiakeskus Micropoliksen toinen rakennusvaihe valmistui alkusyksystä 1999. Kiinteistöt omistaa Iin kunta ja yritystiloja hallinnoi kunnan omistama kiinteistöyhtiö Iilaakso Oy.

Iin Micropolis tarjoaa huipputekniikan yrityksille ja alan palveluyrityksille kilpailukykyisen ja innovatiivisen toimintaympäristön. Teknologiakeskuksessa on puhdas-, tuotanto- ja toimistotiloja yritysten vaativaan käyttöön. Erikokoisia toimisto- ja yritystiloja on vapaana nopeastikin niitä tarvitseville.

Kysy vapaina olevista yritystiloista ja teollisuustiloista!

Micropoliksessa on myös moderneja, erikokoisia kokous- ja koulutustiloja sekä toimivat koulutustilaisuuksien järjestämiseen tarvittavat olosuhteet ja järjestelyt. Päärakennuksessa toimiva lounasravintola palvelee myös kokousvieraita.

Yritysten lisäksi keskuksessa toimii testauskeskus Micropolis Spectrum, joka keskittyy tuotteiden testaukseen ja materiaalien analysointiin. Keskeisenä sovellusalueena Micropolis Spectrumissa on röntgenteknologia.

Tervetuloa Iin Micropolikseen!

LISÄTIETOJA:
vaihde: 08 553 6000, info(a)micropolis.fi
toimitusjohtaja Ari Alatossava, ari.alatossava(a)micropolis.fi,  p. 040 567 6700